Gombrich selittää Versaillesin palatsin
Kun Iso-Britannia lähtee äänestämään, katsomme, miten se on mahdollista, 351 vuotta sitten eräs toinen eurooppalainen johtaja vaikutti kansanjoukkoihin
Tänään Britanniassa poliitikot ja puolueaktivistit tekevät viimeisiä epätoivoisia yrityksiä saada äänestäjät puolelleen, kun äänestäjät menevät vaaliuurnille valitsemaan hallitusta. Jos 2000-luvun poliittisen kampanjoinnin turhamainen luonne on jättänyt brittiläiset lukijamme hieman vaivaantuneiksi, kannattaa miettiä, miten eurooppalaiset valtionpäämiehet aikoinaan vaikuttivat alamaisiinsa. Tänä päivänä 7. toukokuuta vuonna 1664 Ranskan kuningas Ludvig XIV aloitti Versailles’n palatsin rakentamisen.
Näillä kahdella tapahtumalla saattaa vaikuttaa olevan vain päivämäärän verran yhteistä, mutta kuten EH Gombrich selittää loistavassa taidehistoriallisessa kirjassaan The Story of Art (Taiteen tarina), nykypäivän poliittisilla toiveajattelijoilla ja 1600-luvun hallitsijoilla oli samankaltaiset tavoitteet. Ludvig XIV ja hänen hallitsijatoverinsa katsoivat, miten katolinen kirkko kiillotti brändiään upeilla rakennuksilla, ja näkivät yhteyden arkkitehtonisen loiston ja poliittisen ylivallan välillä.
”Seitsemännentoista vuosisadan Euroopan kuninkaat ja ruhtinaat halusivat yhtä lailla esitellä mahtipontisuuttaan ja kasvattaa näin otettaan kansan mielissä.” Gombrich selittää. ”Myös he halusivat näyttäytyä toisenlaisina, jumalallisella oikeudella tavallisten ihmisten yläpuolelle nostettuina. Tämä pätee erityisesti 1600-luvun loppupuolen mahtavimpaan hallitsijaan, Ranskan Ludvig XIV:een, jonka poliittisessa ohjelmassa käytettiin tietoisesti kuninkaallisuuden näyttämistä ja loistoa. Ei varmasti ole sattumaa, että Ludvig XIV kutsui Berninin Pariisiin auttamaan palatsinsa suunnittelussa. Tämä mahtipontinen hanke ei koskaan toteutunut, mutta toisesta Ludvig XIV:n palatsista tuli hänen valtavan valtansa symboli. Tämä oli Versaillesin palatsi.”
Vaikka Gombrich ihailee kuningas Ludvigin palatsin laajuutta, hän ei ole varauksetta ylistämässä Versaillesin barokkiarkkitehtuuria. ”Versailles on niin valtava, ettei mikään valokuva voi antaa riittävää kuvaa sen ulkonäöstä”, hän kirjoittaa. ”Jokaisessa kerroksessa on peräti 123 ikkunaa puistoon päin. Itse puisto leikattuine puukujanneineen, uurnoineen ja patsaineen sekä terasseineen ja järvineen ulottuu kilometrien pituiselle maaseudulle.”
”Versailles on barokkia pikemminkin valtavuudessaan kuin koristeellisissa yksityiskohdissaan. Sen arkkitehdit pyrkivät pääasiassa ryhmittelemään rakennuksen valtavat massat selvästi toisistaan erottuviin siipiin ja antamaan kullekin siivelle aateliston ja suuruuden vaikutelman. He korostivat pääkerroksen keskiosaa ionisten pylväiden rivillä, jonka päällä oli patsasrivit, ja reunustivat tätä tehokasta keskiosaa samanlaisilla koristeilla. Puhtaiden renessanssimuotojen yksinkertaisella yhdistelmällä he tuskin olisivat onnistuneet rikkomaan näin laajan julkisivun yksitoikkoisuutta, mutta patsaiden, uurnien ja pokaalien avulla he saivat aikaan jonkin verran vaihtelua.”
Louis Ludvigin suuri innovaatio Versaillesissa oli kuitenkin valta, ei kauneus. Palatsi osoitti seuraavalle Euroopan kuninkaallisten sukupolvelle, kuinka suuri palatsi vahvisti monarkin otetta. Vuosisadan vaihteeseen mennessä ”jokainen eteläisen Saksan pikkuprinssi halusi saada oman Versaillesinsa”, Gombrich toteaa. ”Vuoden 1700 aikakausi on yksi arkkitehtuurin suurimmista kausista, eikä pelkästään arkkitehtuurin. Näitä linnoja ja kirkkoja ei suunniteltu pelkästään rakennuksiksi – kaikkien taiteiden oli osallistuttava fantastisen ja keinotekoisen maailman luomiseen. Kokonaisia kaupunkeja käytettiin näyttämökuvina, maaseutualueita muutettiin puutarhoiksi ja puroja kaskadeiksi. Taiteilijoille annettiin vapaat kädet suunnitella sydämensä kyllyydestä ja toteuttaa epätodennäköisimmätkin visionsa kiveen ja kullattuun stukkoon.”
Jotkut näistä visioista saattoivat olla harhaanjohtavia, mutta toisin kuin nykypäivän pyörityksessä ja äänenpainoissa, voimme yhä nauttia Versailles’n kaltaisista rakennuksista vielä kauan sen jälkeen, kun niiden kunnianhimoiset tilaajat ovat menettäneet vallan.
Tietääksesi lisää voit ostaa kirjan nimeltä Taiteen tarina. Jos haluat lisätietoa tästä arkkitehtuurin aikakaudesta, osta johdantomme barokki & Rococcoon, ja jos haluat tutustua Euroopan propogandan paljon synkempään kauteen, hanki Iron Fists.