Monet ateistit ajattelevat, että heidän ateisminsa on rationaalisen ajattelun tulos. He käyttävät argumentteja, kuten ”En usko Jumalaan, uskon tieteeseen”, selittääkseen, että heidän ajattelunsa perustana ovat todisteet ja logiikka yliluonnollisen uskon ja dogmin sijaan. Mutta se, että uskot todisteisiin perustuvaan, tieteelliseen tutkimukseen – johon sovelletaan tiukkoja tarkastuksia ja menettelyjä – ei tarkoita, että mielesi toimii samalla tavalla.

Kun kysyt ateisteilta siitä, miksi heistä tuli ateisteja (kuten minä teen ammatikseni), he viittaavat usein heurekahetkiin, jolloin he tajusivat, että uskonnossa ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä.

Oudoksuttavaa on ehkä se, että moni uskonnollinen ihminen itse asiassa omaksuu samanlaisen näkemyksen ateismista. Tämä tulee esiin, kun teologit ja muut teistit spekuloivat, että on varmaan aika surullista olla ateisti, koska häneltä puuttuu (kuten ateisteilta heidän mielestään puuttuu) niin paljon niistä filosofisista, eettisistä, myyttisistä ja esteettisistä täyttymyksistä, joihin uskonnolliset ihmiset pääsevät käsiksi – hän on jumissa pelkän rationaalisuuden kylmässä maailmassa.

Ateismin tiede

Ongelma, johon jokaisen rationaalisesti ajattelevan on kuitenkin puututtava, on se, että tiede osoittaa yhä useammin, että ateistit eivät ole yhtään rationaalisempia kuin teistit. Itse asiassa ateistit ovat aivan yhtä alttiita ”ryhmäajattelulle” ja muille ei-rationaalisille kognition muodoille kuin muutkin ihmiset. Esimerkiksi sekä uskonnolliset että uskonnottomat ihmiset voivat päätyä seuraamaan karismaattisia henkilöitä kyseenalaistamatta heitä. Ja mielemme suosii usein oikeamielisyyttä totuuden sijaan, kuten sosiaalipsykologi Jonathan Haidt on tutkinut.

Jopa ateistien uskomuksilla itsellään on paljon vähemmän tekemistä rationaalisen tutkimuksen kanssa kuin ateistit usein luulevat. Tiedämme nyt esimerkiksi, että uskonnollisten vanhempien uskonnottomat lapset hylkäävät uskomuksensa syistä, joilla ei ole juurikaan tekemistä älyllisen päättelyn kanssa. Uusimmat kognitiiviset tutkimukset osoittavat, että ratkaisevaa on oppiminen siitä, mitä vanhemmat tekevät, eikä siitä, mitä he sanovat. Jos siis vanhempi sanoo olevansa kristitty, mutta häneltä on jäänyt pois tapa tehdä asioita, joilla hänen mukaansa pitäisi olla merkitystä – kuten rukoilla tai käydä kirkossa – hänen lapsensa eivät yksinkertaisesti osta ajatusta siitä, että uskonnossa on järkeä.

Tämä on tietyssä mielessä täysin rationaalista, mutta lapset eivät käsittele tätä kognitiivisella tasolla. Evoluutiohistoriamme aikana ihmisiltä on usein puuttunut aikaa tutkia ja punnita todisteita – heidän on täytynyt tehdä nopeita arvioita. Tämä tarkoittaa sitä, että lapset jossain määrin vain omaksuvat ratkaisevan tiedon, joka tässä tapauksessa on se, että uskonnollisella vakaumuksella ei näytä olevan merkitystä sillä tavalla kuin vanhemmat väittävät.

Lasten valinnat eivät useinkaan perustu rationaaliseen ajatteluun. Kuva: Anna Nahabed/

Jopa vanhemmat lapset ja nuoret, jotka todella pohtivat uskontoa, eivät ehkä lähesty sitä niin itsenäisesti kuin he luulevat. Kehitteillä oleva tutkimus osoittaa, että ateistivanhemmat (ja muutkin) välittävät uskomuksiaan lapsilleen samalla tavalla kuin uskonnolliset vanhemmat – jakamalla kulttuuriaan yhtä paljon kuin argumenttejaan.

Jotkut vanhemmat ovat sitä mieltä, että heidän lapsensa saavat valita uskomuksensa itse, mutta he välittävät sitten tiettyjä uskontoa koskevia ajattelutapoja, kuten ajatuksen siitä, että uskonto on pikemminkin valintakysymys kuin jumalallinen totuus. Ei ole yllättävää, että lähes kaikki näistä lapsista – 95 prosenttia – päätyvät ”valitsemaan” ateistiksi.

Tiede vs. uskomukset

Mutta omaksuvatko ateistit todennäköisemmin tieteen kuin uskonnolliset ihmiset?

Monet uskomusjärjestelmät voidaan integroida enemmän tai vähemmän tiiviisti tieteelliseen tietoon. Jotkut uskomusjärjestelmät suhtautuvat avoimen kriittisesti tieteeseen ja ajattelevat, että sillä on aivan liikaa vaikutusvaltaa elämäämme, kun taas toiset uskomusjärjestelmät ovat valtavan kiinnostuneita oppimaan tieteellisestä tiedosta ja vastaamaan siihen.

Mutta tämä ero ei näppärästi kuvaa sitä, oletko uskonnollinen vai et. Esimerkiksi jotkut protestanttiset perinteet pitävät rationaalisuutta tai tieteellistä ajattelua keskeisenä osana uskonnollista elämäänsä. Samaan aikaan uuden sukupolven postmodernit ateistit korostavat inhimillisen tiedon rajallisuutta ja pitävät tieteellistä tietoa valtavan rajallisena, jopa ongelmallisena, etenkin kun kyse on eksistentiaalisista ja eettisistä kysymyksistä. Nämä ateistit saattavat esimerkiksi seurata Charles Baudelairen kaltaisia ajattelijoita näkemyksessä, jonka mukaan todellinen tieto löytyy vain taiteellisesta ilmaisusta.

Tiede voi antaa meille myös eksistentiaalista täyttymystä. Kuva: Vladimir Pustovit/Creative Commons

Ja vaikka monet ateistit pitävätkin itseään mielellään tieteen kannattajina, tiede ja teknologia itsessään voivat joskus olla uskonnollisen ajattelun tai uskomusten perusta, tai jotain hyvin samankaltaista. Esimerkiksi transhumanistisen liikkeen nousu, jonka keskiössä on usko siihen, että ihmiset voivat ja heidän pitäisi ylittää nykyinen luonnollinen tilansa ja rajoituksensa teknologian avulla, on esimerkki siitä, miten teknologiset innovaatiot saavat aikaan uusia liikkeitä, joilla on paljon yhteistä uskonnollisuuden kanssa.

Jopa niille ateisteille, jotka suhtautuvat epäilevästi transhumanismiin, tieteen rooli ei ole vain rationaalisuus – se voi tarjota filosofisia, eettisiä, myyttisiä ja esteettisiä täyttymyksiä, joita uskonnolliset uskomukset tarjoavat muille. Esimerkiksi biologista maailmaa koskeva tiede on paljon muutakin kuin älyllisen uteliaisuuden aihe – joillekin ateisteille se tarjoaa merkityksen ja lohdutuksen aivan samalla tavalla kuin usko Jumalaan voi tarjota teisteille. Psykologit osoittavat, että usko tieteeseen lisääntyy stressin ja eksistentiaalisen ahdistuksen edessä, aivan kuten uskonnolliset uskomukset voimistuvat teisteillä näissä tilanteissa.

Yksiselitteisesti ajatus siitä, että ateistina oleminen on pelkän rationaalisuuden ansiota, alkaa näyttää selvästi järjenvastaiselta. Mutta hyvä uutinen kaikkien asianosaisten kannalta on se, että rationaalisuus on yliarvostettua. Ihmisen kekseliäisyys perustuu paljon muuhunkin kuin rationaaliseen ajatteluun. Kuten Haidt sanoo ”vanhurskaasta mielestä”, meidät on itse asiassa ”suunniteltu ’tekemään’ moraalia” – vaikka emme tekisikään sitä niin rationaalisesti kuin luulemme. Kyky tehdä nopeita päätöksiä, seurata intohimojamme ja toimia intuition mukaan ovat myös tärkeitä inhimillisiä ominaisuuksia ja ratkaisevia menestyksemme kannalta.

On hyödyllistä, että olemme keksineet jotain, joka toisin kuin mielemme on rationaalinen ja näyttöön perustuva: tieteen. Kun tarvitsemme kunnon todisteita, tiede voi hyvin usein tarjota niitä – kunhan aihe on testattavissa. Tärkeää on, että tieteellinen todistusaineisto ei yleensä tue näkemystä, jonka mukaan ateismissa on kyse rationaalisesta ajattelusta ja teismissä eksistentiaalisista täyttymyksistä. Totuus on, että ihmiset eivät ole kuin tiede – kukaan meistä ei tule toimeen ilman irrationaalista toimintaa eikä ilman eksistentiaalisen merkityksen ja lohdutuksen lähteitä. Onneksi kenenkään ei kuitenkaan tarvitse.”