Taidehistorioitsija kartoittaa alkeelliset ja hienostuneet menetelmät, joilla kristillinen kuvasto luotiin

Joulua on vaikea kuvitella ilman kirkkoa ja kaikkea siihen liittyvää loistoa. Kuitenkin, kuten EH Gombrich tekee selväksi kaikkien aikojen myydyimmässä taidekirjassaan The Story of Art, siihen asti, kun keisari Konstantinus vuonna 311 jKr. perusti kristillisen kirkon valtiovallaksi, Kristuksen seuraajat suosivat viisaasti huomaamattomia, koruttomia palvontapaikkoja. Miten kristinuskoon liittämämme varhainen kuvasto sitten kehittyi? Hieman sattumanvaraisesti, kuten Gombrich selittää.

Kristilliset taiteilijat suosivat varhaisimmista ajoistaan lähtien tiettyä selkeyttä ja yksinkertaisuutta uskollisen jäljittelyn sijasta, joten osa kreikkalaisen ja roomalaisen taiteen kauniista todenmukaisuuksista ei ollut varhaiskirkon arvostamia.

Leipien ja kalojen ihme (n. 520 jKr.) jäljennöksenä teoksessa The Story of Art

Kristityt eivät kokeneet jumalanpalvelustensa sopivan kreikkalaisiin ja roomalaisiin pakanatemppeleihin, ja kun heidät oli hyväksytty keisarikuntaan, he valitsivat jumalanpalveluksen ”sen tyyppisissä suurissa kokoontumissaleissa, jotka tunnettiin klassisella ajalla nimellä ’basilika’, joka tarkoittaa suunnilleen ’kuninkaallisia saleja'”, Gombrich kirjoittaa.

Erottaakseen nämä uudet paikat pakanallisista pyhäköistä alkukirkko irtautui tietyistä tuon ajan teologisista konventioista. ”Jumalan tai jonkun hänen pyhimyksensä hahmon sijoittaminen alttarille tuntui täysin mahdottomalta”, Gombrich selittää. ”Sillä miten köyhät pakanaparat, jotka olivat juuri kääntyneet uuteen uskoon, ymmärtäisivät eron vanhan uskomuksensa ja uuden sanoman välillä, jos he näkisivät tällaisia patsaita kirkoissa.”

Mutta vaikka epäjumalanpalvelusta ei suvaittu, ”jotkut pitivät maalauksia hyödyllisinä, koska ne auttoivat muistuttamaan seurakuntaa saamistaan opetuksista ja pitivät näiden pyhien jaksojen muiston elävänä.”

Tämä tarinankerronnan ja didaktisen taiteen korostaminen vaikutti luotujen teosten luonteeseen. Jos tämän kuvan haluttiin olevan todella hurskas, Gombrich selittää, ”tarina oli kerrottava mahdollisimman selkeästi ja yksinkertaisesti, ja kaikki, mikä saattaisi kääntää huomion pois tästä tärkeimmästä ja pyhästä päämäärästä, oli jätettävä pois.”

Siten yksinkertaisten, aikaisempien muotojen elvyttäminen. ”Egyptiläiset ajatukset selkeyden tärkeydestä kaikkien esineiden esittämisessä palasivat suurella voimalla, koska kirkko painotti selkeyttä”, kirjailija toteaa.

Kristilliset taiteilijat eivät yrittäneet jäljitellä ihmishahmoja tai luontoa yhtä tarkasti kuin kreikkalaiset ja roomalaiset kollegansa, mutta aiempia klassisia kehityskulkuja, kuten oikeaa tapaa kuvata kankaisen kaapun poimuja, ei kuitenkaan unohdettu kokonaan, ja niinpä ”kristillisestä taiteesta tuli omituinen sekoitus alkukantaisia ja pitkälle kehitettyjä menetelmiä”.”

Kristus maailmankaikkeuden hallitsijana, Neitsyt ja lapsi sekä pyhimyksiä (n. 1190), Sisilia, teoksesta The Story of Art

Jopa tämä oli liikaa joillekin Rooman valtakunnan itäisellä puoliskolla, ja vuonna 754 ikonoklastit eli kuvien rikkojat saivat vallan, ja he kielsivät uskonnollisen taiteen koko kristinuskon tässä osassa.

Heidän vastustajansa olivat yhtä äärimmäisellä kannalla ja pitivät uskonnollisia kuvia luonnostaan pyhinä, kuten Gombrich selittää: ”’Jos Jumala armossaan saattoi päättää ilmoittaa itsensä kuolevaisten silmille Kristuksen inhimillisessä olemuksessa’, he väittivät, ’miksi hän ei olisi halukas ilmaisemaan itseään myös näkyvissä kuvissa? Me emme palvo näitä kuvia kuten pakanat tekivät. Me palvomme Jumalaa ja pyhiä niiden kuvien kautta tai niiden yli.”

Heidän argumenttinsa voitti lopulta, ja kun uskonnolliset kuvat palasivat itäiseen kirkkoon noin sata vuotta ikonien tuhoajien ensimmäisen voiton jälkeen, ”niitä ei enää pidetty pelkkinä kuvituksina niiden käyttöön, jotka eivät osanneet lukea”, Gombrich selittää. ”Niitä pidettiin yliluonnollisen maailman salaperäisinä heijastuksina.”

Voitamme kaikki arvostaa tätä juhlallista salaperäisyyden tunnetta, kun tarkastelemme viimeaikaisia ikoneita, jotka ovat nykyään yleisiä kreikkalaisessa ja venäläisessä ortodoksisessa kristillisessä jumalanpalveluksessa. Gombrichin avulla voimme kuitenkin ehkä tänä jouluna havaita Jeesuksen ja Marian hurskaiden silmien takana myös varhaisempien, kreikkalaisten, roomalaisten ja egyptiläisten perinteiden jäljet.

Jos haluat syvällisemmän käsityksen tästä ajanjaksosta, osta The Glory of Byzantium and Early Christendom -teos, ja jos haluat lisätietoa taiteellisista pyrkimyksistä kautta aikojen, osta The Story of Art -teos tästä.